dyyni skropodopo

Pyörivä metsä

Tein kyseisen maalauksen syksyllä 2013. Lähtökohtana oli luonnos, jossa hahmo kulkee metsäpolulla. En maalaamisvaiheessa osannut päättää, haluanko hahmon olevan mies vai nainen, joten tein molemmat. Hahmotin miehen sinisillä ääriviivoilla ja naisen sen sisälle pienempänä punaisilla ääriviivoilla. Idea oli ihan ok, mutta ei toiminut käytännössä.

Halusin työstää taulua neljästä eri suunnasta. Pyrkimyksenäni oli, että aina taulua käännet­täessä avautui uusi maailma. Keskellä olevan tytön nenä alkoi kasvaa. Nenä on myös puun runko. Joka puolella on kasvillisuutta: lehtiä, oksia, puita ja kantoja. Maalaan lehteä uudes­taan ja uudestaan. Joka kerta sen muoto, koko tai väri muuttuu, mutta formaatti on sama. Maalaus syntyi nopeasti kuin itsestään. Iskin vain värejä kankaalle sen kummemmin ajattelematta, ja yhtäkkiä työ olikin valmis.

Pyörivä metsä oli ensimmäinen maalaus, jota työstin eri suunnista. Pyrin siihen, että jokai­selta sivulta katsottuna maalauksesta löytyisi jotain esittävää. Koen, että ekspressiivinen maalaaminen on ainut toimiva tapa maalata tämäntapaista taulua. Jos siinä on jotain liian esittävää, taulua käännettäessä näkee vain kohteen käännettynä eikä se saa silloin uusia merkityksiä. Siitä sain idean kehittää tauluun pyörimismekanismin, jotta myös katsojille avautuisivat samat näkymät.

Pyörivän taulun mekaniikka

Kiinnitin avainkaapin sisään WC-lukon. Tein lukkoon kierteet ja asensin sen toisen pään kiinni lautaan. Laudan kiinnitin taulun kiila­puihin. Ripustaminen tapahtui avainkaapin valmiin rei'ityksen avulla. Tässä vaiheessa systeemini ongelma oli sen epätasapainotus. Lauta oli kiinnitetty avainkaapin oikealla puolella olevaan valmiiseen reikään, ja tämän takia paino jakautui liikaa oikealle. Sain avainkaapin tasapainoon kiinnittämällä sen seinään kahdella naulalla.

Avainkaappi auki ilman elektroniikkaa.

Avainkaappi auki ilman elektroniikkaa.

Toinen ongelma oli kaapin ja laudan välinen tyhjä tila. Jos siinä ei olisi mitään, taulun paino jäisi lukon rautaosan varaan. Tällöin lauta huojuisi pyörimisvaiheessa. Kokeilin aluksi pilttipurkin kantta vakauttamaan pyörimisliikettä. Lukon pyöreä osa sopi hyvin kannen sisään, ei kuitenkaan pohjaan saakka. Korvasin piltin vanilliinisokeripurkin kannella, jonka leikkasin saksilla optimaalisiin syvyysmittoihin. Muovinen kansi toi sopivasti lisää kitkaa. Sen johdosta taulu pysyi aina siinä kulmassa, mihin se käännettiin eikä se alkanut enää omin päin pyörimään seinällä. Pyörimismekanismi oli jo nyt toimiva ratkaisu. Mikäli projekti olisi jäänyt tähän vaiheen, katsojalla on mahdollisuus itse pyörittää taulua.

Automaattisen pyörimisen toimintaperiaate

Tarkoitus oli, että pyörimismekanismi toimisi automaattisesti avainkaapin sisällä. Se mahdollistaisi taulun kääntymisen itsestään 90 astetta minuutin välein. Taulun maailmat olisi näin katsottu läpi neljässä minuutissa. Automaattinen pyöriminen toteutettiin Helsinki Hacklab-työpajassa asiantuntijoiden voimin. Yhteisöllä oli käytössä runsaasti käytettyä elektroniikkaa ja moottoreita. Systeemini koottiin työpajan materiaalien avulla lähes ilmaiseksi.

Systeemin idea on nähtävissä lohkokaa­viossa. Arduino-ohjelmointikielellä kirjoitettiin koodi, joka siirrettiin mikrokontrollerille. Askelmoottori vaati toimiakseen moottori­ohjaimen. Mikrokontrolleri hallitsi ohjaimen kautta moottorin liikettä.


Pyörimisen automatiikka lohkokaavion muodossa.

Pyörimisen automatiikka lohkokaavion muodossa.

Pyörimisen mahdollisti askelmoottori, jota ohjattiin ohjauspiirillä. Tämän tyyppiseen projektiin askelmoottori oli parempi kuin tasavirtamoottori, koska sen pyörimistä pystyttiin paremmin kontroloimaan. Vaatimuksena oli siis moottorin nopea pysähtyminen ja käynnistyminen.

Tein avainkaappiin pyöreän reiän, joka oli samankokoinen kuin moottorin pyörivä osa. Tein samalla myös pyöreän puuosan, joilla pystyttiin täyttämään moottorin ja lankun välinen tyhjä tila. Pyörimismekanismin elektroniikka, eli moottori, Arduino-mikrokontrolleri ja moottoriohjain, asennettiin avainkaapin oveen. Ratkaisu mahdollisti kaapin estettömän avaamisen.

Pyörimismekanismin elektroniikka.

Pyörimismekanismin elektroniikka.

Askelmoottori toimi epävakaasti jättäen joitain askelia väliin. Käytännössä tämä näkyi hitusen alle 90° kääntymisenä silloin tällöin. Monien kierroksien jälkeen taulu oli selkeästi vinossa. Systeemiin lisättiin anturi, joka reagoi pyöreään puuosaan kiinnitettyyn mustaan teippiin. Tällöin taulu pysähtyi 360° kierroksen aikana kerran oikeaan asentoon.

Pyörivä Metsä

Pyörivä metsä, öljy kankaalle, 60 x 73 cm, 2013